11.1.2010

Piirrustuksia

Oon saanut tässä tän syksyn aikana vähän piirrettyäkin. Laitan muutaman tännekin.

Tämä on keskeneräinen, mutten ole uskaltanut jatkaa sitä, ettei se menisi pilalle. Vähän kaksinaismoralistista, kun ärsyttää monissa sarjakuvissa ja sarjoissa, että naishahmot ovat ylilaihoja ja lähes alasti, niin tykkään itse silti piirtää niitä. Kuvan ajatus oli, että jonkinlainen soturinainen, mutta tuo näyttää vaan vähissä vaatteissa keikistelevältä kasvottomalta lortolta. Ja sen tissit ei oo samankokoiset.



Tämä on ihan random, alaston nainen. Pidän tuosta toisesta silmästä.

Kutsukortti

Tein yo-juhliini kaikki kutsukortit itse ja tein myös joulukortit tänäkin vuonna itse. En vain sattunut ottamaan kuvia niistä. Yksi kortti jäi lähettämättä. Tykkään tästä kortista, vaikka nuo nauhat onkin vähän kuprulla.

10.1.2010

Huovutuksia

Olen tässä tehnyt pieniä lahjoja huovuttamalla heijastimia. Huovutan neulalla ja muottina on ihan piparkakkumuotit. Maailman helpointa puuhaa, tosin sormet on saaneet kyllä kokea osansa. On muuten helvetin teräviä noi huovutusneulat.


Jalkapohja.



Vihreä-oranssi sydänheijastin.

9.1.2010

Keijumaailma

Sain ystävältä ylioppilaslahjaksi tuollaisen "tee oma keijumaasi"-askartelusetin. Siihen kuuluu tuollainen pahvinen keijujen talo, huonekaluja ja tarvikkeet kuuden keijun tekemiseen. Mulla oli tiistaina tosi huono päivä ja ahdisti kovasti, niin päätin askarrella tuon keijumaailman.

Keijuja on siis kuusi. Kuvissa näkyy "kaksoskeijut"; toinen kaksospari on vihreä-violetti. Toisella keijulla on vihreä hame ja violetti vartalo, toisella vihreä vartalo ja violetti hame. Molemmilla on vihreä-violetit tukat. Toiset kaksoset on vaaleanpuna-vaaleansinisiä, samalla lailla toisella vaaleanpunainen vartalo ja vaaleansininen hame ja toisella vaaleansininen vartalo ja vaaleanpunainen hame. Vielä on kaksi keijua, joista ei ole kuvia, toisella on vihreä tukka, keltainen vartalo ja keltainen hame, toisella on oranssi-violetti-keltanen tukka, oranssi vartalo ja oranssikeltainen hame. Keijujen vartalot on tehty piippurasseista, pää puuhelmestä, vartalon ympärille on kieputettu villalankaa ja hiukset on villalankaa.


Tässä on keijujen talo. Keijut on vähän vinksallaan.


Mulla on joku juttu vastakohtaisuuksiin, tässä on kaksoskeijut.




Kaksoskeiju istuu talon reunalla.



Toinen kaksoskeiju keinuu.








Keijuilla ei ole vielä nimiä, nimiehdotuksia kaivataan!